Kun suunta muuttuu

04 maalis Kun suunta muuttuu

Viime vuosi jää historiaan ajanjaksona, jolloin meitä kohtasi kollektiivinen muutos.  Ulkopuolelta tullut uhka loi arkeemme olosuhteet, joissa meidät oli muutettava totuttuja käytänteitä ja sai opettelemaan uusia tapoja toimia.  Pandemia on koetellut meitä hyvin eri tavoin.  Esimerkiksi työrintamalla toiset meistä ovat joutuneet luopumaan, kun taas toiset uhkaavat uupua liiallisen työtaakan alle.  Joustoa ja sopeutumiskykyä vaaditaan kummassakin tilanteessa.  Ja vaikka ilmassa on jo odotusta paremmasta ja hienoinen turnausväsymys uhkaa, yhä edelleen meiltä vaaditaan sinnikkyyttä.  Emme voi vielä huokaista helpotuksesta, mutta voimme silti tehdä itsellemme pienet välitaputukset olalle, sillä olemme kansakuntana selvinneet kaikesta tähän saakka suhteellisen hyvin.

Yksi ihmiskunnan selviytymisen voimatekijöitä kautta aikojen on ollut kyky sopeutua muuttuviin olosuhteisiin.  Suurin osa maapallon eläimistä ei selviytyisi, jos ne siirrettäisiin muualle alkuperäisestä elinympäristöstään.  Ihminen sen sijaan elää ja voi hyvin maailman joka kolkassa riippumatta siitä, onko ilmasto kylmä vai kuuma, maasto alavaa vai vuoristoista, ravinto suolaista vai makeaa.  Ihminen mukautuu muuttuviin tilanteisiin ja ympäristöihin ja luo uutta.  Meihin on ladattu vahva hengissä säilymisen koodi. 

Tällainen voimakas selviytymisen ja sopeutumisen geeniperimä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kulkisimme elämämme alusta loppuun suoralla reitillä pelkästään sopeutuen vaihtuvaan säähän ja maisemaan tai puskien sisulla läpi vastaan tulevista esteistä.  Joskus suunta muuttuu tai sitä on tarpeen muuttaa.  Pientä navigointia teemme todennäköisesti useinkin, mutta suuremmat kääntöpisteet ja suunnanmuutokset elämässämme tapahtuvat useimmiten kahdella tavalla.  

Toisinaan todellinen ja pysyvä muutos tapahtuu tragedian kautta vastoin omia suunnitelmiamme.  Kohtaamme yllättäen jotakin ennalta arvaamatonta ja jotakin tuttua ja turvallista rikkoutuu tai häviää kokonaan.  Silloin suistumme tutulta reitiltä ja aluksemme voi kääntyä elämän aallokossa jyrkästikin toiseen suuntaan.  Entiseen suuntaan palaaminen käy yleensä mahdottomaksi ja olosuhteet pakottavat meidät uuteen.  Tämä tapa on usein raju ja kivulias ja saattaa vaatia pitkän toipumisajan.  Mielessämme voi pyöriä sellaisia kysymyksiä kuin: Miksi? Onko elämässä mitään mieltä?  Mikä on kaiken tarkoitus? 

Toinen tavallinen tapa suunnanmuutoksille on ajelehtiminen.   Laivamme lipuu tutulla ulapalla kuin huomaamatta kunnes havahdumme siihen, että elämä ei olekaan sellaista kuin haluaisimme sen olevan.  Olemme seilanneet eteenpäin ties kenen ohjaamana, maisemat ovat muuttuneet oudolla tavalla vieraiksi ja kokka osoittaa aivan toisaalle, mihin oikeasti haluaisimme mennä.  Ennen pitkää tilanne kärjistyy, paha olo käy sietämättömäksi ja ainoaksi ratkaisuksi jää muutos.  Tällaisessa tilanteessa saatamme joutua joksikin aikaa ristiaallokkoon, jossa emme halua jäädä entiseen, mutta emme myöskään tarkalleen tiedä, mihin meidän tulisi navigoida.  Saatamme sinkoilla sinne tänne ja kysyä: Miten tähän on tultu?  Mitä minä teen? Mitä muita vaihtoehtoja elämässä voi olla?

Suunnanmuutokselle on olemassa myös kolmas, vähemmän käytetty ja lempeämpi tapa.  Muutos alkaa silloin usein kysymyksillä.  Kuka minä olen?  Ketä varten minä olen? Minkä varaan minun kannattaa elämäni perustaa? Lähdemme etsimään ikään kuin sisäistä kompassia, joka tietää ja osoittaa oikean suunnan.  Poikkeuksena yllättäviin elämänmuutoksiin tai pattitilanteisiin ajautumiselle, tämä tapa antaa mahdollisuuden tietoiseen pohdintaan ja valintaan.  Koska muutoksen pohjalla on oman elämän merkityksellisyyden tutkiminen, tapa on myös hyvin palkitseva, pysyvä ja onnellisuutta lisäävä. 

Omalla kohdallani vuosi 2020 oli poikkeusolojen lisäksi suurten muutosten aikaa.  Niistä lähes kaikki tapahtuivat ensimmäiseksi esittämälläni tavalla: pyytämättä, yllättäen, surun ja kivun kautta.  Elämäni purren laitoihin iskettiin kunnolla ja yllättävistä suunnista.   Ja vaikka olin päättänyt puristaa tiukasti laidoista kiinni ja luottaa myrskyn laantumiseen, viime kädessä kuitenkin kehoni ilmoitti sanovansa yhteistyösopimuksen irti, ellen hellittäisi otetta.  Välillä oli hetkiä, jolloin pelkäsin hukkuvani ja kuitenkin olen saanut olla kannateltuna, voimaantua  ja jatkaa matkaa.  Yhtä kaikki – pääosassa ei olekaan itse myrsky, vaan ne asiat, jotka pitivät pinnalla ja tuulen tuiverruksessa opitut uudet taidot.   Säröt ovat osa tarinaani ja tästä eteenpäin siihen kuuluu näistä säröistä ja selviytymisistä alkunsa saanut Mind Moments.  Haluan toivottaa sinut lämpimästi tervetulleeksi tälle matkalle mukaan. 

Suurimmat tyrskyt ovat toivottavasti takanapäin meillä kaikilla ja toivon aurinko siintää horisontissa.  Vaikka tämä poikkeuksellinen aika on ollut monin eri tavoin kuormittava ja vaatinut voimavaroja, uskallan siitä huolimatta väittää, että kokemus on saanut monet meistä palaamaan itselle merkityksellisten asioiden äärelle.  Kun työ tai harrastukset ovat muuttuneet, loppuneet tai vaihtuneet, mikä on tullut tärkeäksi?  Mitä todella haluat ja mitä tarvitset?  Mikä onkin osoittautunut tarpeettomaksi?  Kun tapaamiset, halaaminen ja koskettaminen ovat rajattuja tai jopa kiellettyjä, mitä tai ketä kaipaat?   Katse on kääntynyt sisäistä kompassia kohti.

Vuosi sitten kirjoittamani runo on noussut uudella tavalla merkitykselliseksi ja sen sanoin haluan toivottaa teille lukijoille toivorikkaita kevättalven päiviä ja iloa yhä lisääntyvästä valosta ♥!

Arvaamatta nousee myrsky,

tarttuu helmoihin ja hiuksiin,

tempoo juurilta,

vaatii väkivalloin mukaansa.

Hengitä,

ota viiman voima vastaan,

sinä selviät kyllä,

purtesi kantaa.

Tulee aika,

kun vaahtopäät lipuvat rantaan,

eivät ehkä sinne,

minne olit suunnitellut saapuvasi

vaan sinne,

minne sinun on tarkoitus

jättää jalanjälkesi.

-Sari-