Mitä teen haastavasti käyttäytyvän lapsen kanssa?

11 huhti Mitä teen haastavasti käyttäytyvän lapsen kanssa?

Suunnittelin pitkään, miten kirjoitan tähän artikkeliin hyviä käytänteitä ja vinkkejä haastavasti käyttäytyvän lapsen kanssa toimimiseen.  Haaveilin kokoavani hyväksi havaitsemiani keinoja ja asiantuntijoiden mielipiteitä siitä, mitä voi tehdä silloin, kun lapsi on levoton, rikkoo sääntöjä, raivoaa, jumittaa, kiroilee tms. Hyödyllisiä toimintatapoja ja kikkakolmosia olisi epäilemättä löytynyt, mutta päätin vaihtaa tulokulmaa aiheeseen.

Olen työskennellyt eri- ikäisten lasten parissa koko aikuisikäni ja viimeiset parikymmentä vuotta olen auttanut lapsia, joilla on ollut eriasteisia oppimisen ja/tai käyttäytymisen pulmia.  Olen siis tehnyt kenttätyötä kyynärpäitä myöten savessa.  Lisäksi kokemusta on vanhemmuudesta kolmelle lapselle.  Totuus on kuitenkin se, että kaikista kokemuksista ja tiedonhankinnasta huolimatta löydän itseni edelleen välillä tilanteista, joissa koen riittämättömyyden tunteita ja olen lapsen haasteiden edessä ymmälläni ja neuvoton.  Siksi haluankin kutsua sinut kanssani ihmettelemään, tutkimaan ja pohtimaan kohtaamista haastavan lapsen kanssa sen sijaan että nousen norsunluutorniin jakamaan neuvoja.

Ihmislapsi on perin kompleksinen kokonaisuus.  Jokainen lapsi on erilainen jo lähtökohtaisesti synnynnäiseltä temperamentiltaan.  Perheet, joissa on useampia lapsia, huomaavat tämän usein hämmästellessään sisarusten erilaisuutta huolimatta siitä, että he ovat samojen vanhempien jälkeläisiä ja samanlaisen kasvatuksen saaneita.  Tämän lisäksi lapset ovat jo ennen kouluikää omaksuneet melko pysyviä ajatus- ja toimintamalleja ympäristöstään ja omien varhaislapsuuden kokemustensa kautta.  Jokainen lapsi on siis hyvin ainutlaatuinen.  Pelkästään tämä asia haastaa kasvattajan kyvykkyyden koetukselle.  Se, mikä toimii yhdellä, ei välttämättä toimi toisella ja toisinaan jokin toimintamalli voi olla tehokas jonkin aikaa kunnes sitä onkin muutettava. 

Kun puhutaan haastavasti käyttäytyvästä lapsesta, tarkoitetaan yleensä sellaista käyttäytymistä, joka jollakin tavoin sotii yleisiä käyttäytymisnormeja vastaan tai vaikeuttaa oppimista tai vuorovaikutusta.  Näkyvä käyttäytyminen on kuitenkin vain jäävuoren huippu.  Meidän vanhempien ja kasvattajien tärkeä tehtävä onkin pyrkiä ymmärtämään sitä, mitä on pinnan alla.  Tämä on helpommin sanottu kuin tehty.  Kun lapsi reagoi, myös aikuisen tunteet heräävät.  Omat odotuksemme ja toiveemme siitä, miten lapsen tulisi toimia, karahtavat kiville.  Lapsi on aikuisen tunnetilojen huomaamisen mestari ja heillä erityinen taito herättää meissä aikuisissa henkiin oma sisäinen lapsemme ja löytää kriittisissä tilanteissa paineltavaksi juuri sopivia, piilossa olleita kipupisteitä.  Kun lapsi käy ylikierroksilla, puhe ei tehoa ja keinot tuntuvat loppuvan, tarvitaan aikuiselta todellisia itsesäätelyn ja mielen hallinnan taitoja. Jotta aikuinen pystyisi näkemään näkymätöntä jäävuorta ja auttamaan lasta, on tarpeen ensin oppia tuntemaan itseään.  Toisen luo voi päästä vain itsen kautta ja se muutos, jonka haluamme lapsessa tapahtuvan alkaa meistä aikuisista.

Mitä taitoja aikuinen sitten tarvitsee, jotta voi kohdata haastavasti käyttäytyvän lapsen rakentavasti?  Tästä listasta saisi helposti pitkän: kärsivällisyyttä, ymmärrystä, tunteiden hallintaa, vuorovaikutustaitoja, jämäkkyyttä, kannustamisen taitoja, vahvuuksien tunnistamista…   Nämä kaikki ovat tärkeitä ja niistä jokaisen äärelle voisi pysähtyä pitkäksi aikaa.   Haluan kuitenkin nostaa esiin pari asiaa, jotka itse olen kokenut erityisen merkityksellisiksi: läsnäolon ja myötätunnon.

Mielestäni sekä läsnäoloa että myötätuntoa voidaan ajatella tapahtuvan kahdella tasolla: suuntautuneena itsestä toiseen ja suuntautuneena omaan itseen.  On ensiarvoisen tärkeää, että harjoittelemme läsnäoloa tilanteissa, joissa kohtaamme lapsen.  Treenaan tätä itse päivittäin päästämällä hetkeksi irti opettajuuteen niin tiiviisti iskostuneista omista etukäteissuunnitelmista ja tavoitteista.  Pyrin tietoisesti edes hetkeksi luopumaan tarpeestani tietää, ohjata, hallita, muuttaa tai arvioida. Haluan oppia katsomaan, näkemään ja kuulemaan lapsen edessäni sellaisena kuin hän on sen sijaan, mitä haluaisin hänen olevan. Vastalahjaksi olen usein saanut yhteistyöhön avoimemmin ja luottavaisemmin lähtevän lapsen.  Olen nimittänyt näitä läsnäolon hetkiä kasvualustan muokkaamiseksi, perustaksi, jolle on mahdollista syntyä jotakin uutta.  Vähintään yhtä tärkeää on kuitenkin läsnäolo omaan itseen päin.  On merkityksellistä harjoitella taitoa olla hyväksyvästi läsnä omille tunnetiloilleen ja ajatuksilleen sekä tulla niiden kanssa sinuiksi.  Uskon, että kaikki puolet itsessään hyväksyvä ja esille tuova aikuinen välittää myös lapselle ymmärrystä ja lupaa olla oma itsensä.  Tämä puolestaan luo pohjan vaikuttavalle vuorovaikutukselle ja kasvulle.

Olen pohtinut, että myötätuntoon liittyy oleellisesti keskeneräisyyden hyväksyminen.  Se, että vanhempana tai ammattikasvattajana kokee riittämättömyyttä, keinot ovat välillä hukassa tai takki on tyhjä, on mitä suurinta inhimillisyyttä.  Elämä on jatkuvaa oppimista, yrittämistä, erehtymistä, kurssin korjaamista, uusien kokeilujen tekemistä.  Valmista sabluunaa ei ole olemassa, ihmiset ovat yksilöitä ja tilanteet ovat erilaisia.  Sekä aikuiset että lapset ovat myötätuntoisen kohtelun arvoisia.  Meillä on lupa pitää itsestämme huolta ja puhua itsellemme ystävällisesti ja lohdullisesti.  Itsestään huolta pitävä, keskeneräisyytensä hyväksyvä ja myötätuntoinen aikuinen pystyy kohtaamaan asioita avoimesti ja näkee ympärillään myös paljon arvokasta ja hyvää.  Myötätuntoinen suhtautuminen itseä ja muita kohtaan tekee elämästä hieman keveämpää ja avaa portin uusille aluille ja kohtaamisille.  Ehkäpä se, mitä eniten tarvitsemme haastavissa kasvatustilanteissa, olimmepa sitten vanhempia tai ammattikasvattajia, on sydämellä näkemisen taito ja armollisuus.  Näiden ominaisuuksien avulla on helpompi pitää kiinni onnistumisten muistikuvista ja kokeilla uudelleen – jälleen huomenna. 

Aurinkoa päiviin!

-Sari-